Hipsu on ollut meillä nyt kohta kaksi kuukautta. Se on yksi sydäntäsärkevimmistä tapauksista joita olen hoitanut koko eläinsuojeluhistoriani aikana. Hipsu on ensinnäkin pieni kissa: varsinaista painoa on varmasti alle kaksi kiloa. Mutta sen tahdonvoima ja selviytymiskyky ovat jotain ihan käsittämätöntä.
Hipsu on päässyt jo valtakunnalliseen mediaankin SEYn julkaisemassa
Eläinten Ystävä -lehdessä 3/2016. Hän on populaatio-asukki, jota luulin loukuttaessani vielä pennuksi tai nuoreksi kissaksi – siis ihan maksimissaan vuoden vanhaksi. Kun Hipsu meni hammaslääkäriin, huomattiin että kissa on vähintään 3-vuotias. Ehkä jopa viisi. Hampaita suussa oli lääkräiin mennessä vain 11, ja niistä valtaosa jouduttiin poistamaan pahojen syöpymien vuoksi. Hipsun ensimmäiset eläinlääkärilaskut olivat yli
900 euroa.
Hipsu ei ole ihmisen julmuuden uhri, vaan enemmänkin ehkä tiedottomuuden ja vanhojen tapojen. Kissojen pito oli kuitenkin holtitonta – paikan päältä noudettiin omistajan luvalla kaksikymmentä kissaa, useat niistä pentuja ja lisää syntyi tilapäiskodissa. Kissoilla oli väiveitä, korvissa tulehdusta, osalla virtsatietulehdusta ja muita pienempiä ongelmia. Kaikki kantoivat mycoplasmaa. Yksi kissoista oli FIV-positiivinen.
Hipsu loukutuspaikalla kuvattuna kesällä 2016.
Kovan onnen kissa
Hipsu siirtyi meille tehohoitoon siksi, että sen tilanne oli jo pitkään huonontunut hammasoperaation jälkeen. Kissa laihtui. Hipsulle olisi ollut tässä vaiheessa jo omistajaehdokas, mutta klinikkapäivässä otetut verikokeet kertoivat, ettei Hipsu olisi missään nimessä luovutuskuntoinen.
Hipsun albumiini/globuliini -suhde viittasi FIP:iin (0,23). Kissan ainoa oire oli kuitenkin laihtuminen, ja se oli muuten pirteä: se leikki kaverikissansa kanssa ja muuten oli hyvin tietoinen ympäristöstään. Päädyimme tutkimaan asiaa siis tarkemmin.
Kaksi viikkoa myöhemmin, Nutriplus-kuurin jälkeen albumiini- ja globuliiniarvot mitattiin uudelleen: ne olivat parantuneet huomattavasti (suhde 0,40). Kissa oli yhä kuitenkin erittäin laiha. Eläinlääkärin kanssa punnittuamme tilannetta Hipsu määrättiin B-vitamiinipistoksille. Koska nämä ovat haastavia antaa kotioloissa, varsinkin kissalle, jota ei erityisesti voi käsitellä, Hipsu muutti meille tehohoitoon.
Hipsu sai antibiootin oletettuun suolistotulehdukseen (Synolux), vitamiinitahnaa (Nutriplus), B-vitamiinia viikottaisina pistoksina, enteromicropastaa ripulin hallitsemiseksi ja vatsaystävällistä, helposti sulavaa ruokaa (Hill's I/D pussissa ja purkissa). Alkuun kissa ahmi ruokaa kuin hevonen. Annetut vitamiinipistokset tehostivat ruokahalua, joka oli aiemman tilapäiskodin kokemuksen mukaan tehostunut jo Nutriplussalla.
![]()
Parin päivän jälkeen neiti ilmoitti harmistuksensa ruoan yksipuolisuuteen. Sen oli selkeästi nälkä, mutta vatsaystävällinen ruoka ei sille kelvannut. Hain Royal Caninin Gastro Intestinal -pussiruokaa, mikä ei myöskään mennyt yksittäisien pussien närppimistä lukuunottamatta. Otin riskin ja tarjosin neidille Mush Vaisto Cat -barffipullia, sillä jotain se olisi pakko saada syömään. Ne upposivat kuin veitsi sulaan voihin: kissa saattoi syödä jopa 9 kana–sika -pullaa päivän aikana. Ainakin ruoka oli hyvin proteiinipitoista, mutta tietenkin loi meille myös vitamiininlisäysongelman, joten ruokaan alettiin lisätä myös vitamiineja kuten se olisi raakaruokadieetillä.
Ensimmäisen punnituksen jälkeen paino oli noussut 800 grammaa, noin viikossa. Meillä hengähdettiin syvään helpotuksesta.
Matomaha
Ei mennyt kuin hetki, kun paino alkoi nousta hurjalla tahdilla – ja vatsa kasvaa. Vatsan kasvu oli päivittäistä ja ensimmäisenä epäilykset kohdistettiin sisäloisiin. Totta kai, luonnollisesti nyt kun kissa saa vitamiinitehosteita ja syö hyvin proteiinipitoista ruokaa, myös madotkin alkavat lisääntyä kuhinalla.
Hipsu sai kuurin Axiluria, millä ei ollut mitään tehoa. Sen jälkeen kokeilimme Flubenolia, koska Hipsu oli kuitenkin saanut jo edellisessä paikassa kaksi kuuria Axiluria – ehkä madoille oli kehittynyt resistenssiä. Flubenolilla ei ollut mitään vaikutusta. Aloin huolestua, ja varasin ajan lääkäriin.
Tulokset olivat musertavia. Verikokeista selvisi, että Hipsun albumiini/globuliini -suhde oli tippunut alle 0,20 ja viittasi näin jälleen FIPiin.
Vatsaontelo oli, kuten pelkäsin, täynnä nestettä, joka on yksi märän FIPin selkeimmistä oireista. Hipsu kuitenkin itse oli pirteä ja ruoka maistui edelleen hyvin, joten FIP ei kuulostanut osuvimmalta vaihtoehdolta – märkä FIP kun tappaisi kissan päivissä, eikä sille ole mitään tehtävissä. Eläinlääkäriin vientihetkellä Hipsun vatsa oli kasvanut säännöllisesti jo yli viikon verran.
Vatsanesteestä otettiin näyte, joka lähetettiin laboratorioon tutkittavaksi. Näytteestä tutkittiin, onko siinä FECV- tai FIPV-viruksia. Idexxillä on nykyään testi, joka pystyy erottamaan normaalin coronaviruksen muuntuneesta viruksesta. Testin voi kuitenkin tehdä vain esimerkiksi vatsaontelonesteestä. Ajattelin tähän päivään mennessä sen olevan täysin turha, koska kun vatsaontelonestettä alkaa kissaan kerääntyä, yleensä peli on jo menetetty. Hipsun tapauksessa testi kuitenkin oli melko hyödyllinen diagnostiikan työkalu.
Otimme Hipsusta myös uuden laajan verikokeen poissulkeaksemme kaikki elimelliset ongelmat – maksan, munuaiset ym. Mitään muuta ei löytynyt kuin huono albumiini–globuliinisuhde. Hipsun elimistö hukkasi proteiineja, joka aiheutti nesteen kertymisen vatsaan.
Lähdimme kotiin eläinlääkäristä varsin apealla mielialalla. Jos kyseessä on FIP, mitä tehdään? Onko Hipsun seuraava käynti eutanasia? Voimmeko kokeilla tässä välissä jotain? Saimme tuolta käynniltä tujumman antibiootin oletettuun suolistotulehdukseen, koska Hipsun vatsa oli yhä löysällä. Kissa ei tuntunut siitä itse välittävän – se oli hyvin pirteä ja edelleen naukui ruokaa.
Videossa näkee, kuinka kissalla on ruokahalu varsin hyvä.
Valitettavasti videossa näkyy myös kovasti laajentunut vatsa.
Neuvoton
Tulokset vatsanesteestä tulivat noin viikon kuluessa. Niitä oli tuskaa odottaa. Lopputulos oli erittäin ikävä: vatsaontelonesteestä löytyi niin normaalia coronavirusta (FECV) kuin myös muuntunutta virusta (FIPV).
Hipsun tulokset, ikä, vointi tai oireet eivät kuitenkaan sopineet FIPiin. FIPissä on kahta eri muotoa: kuiva (laihtuminen, näivettyminen, neurologiset oireet, tulehdukset eri puolilla kehoa – kuukausissa) ja märkä (oksentelu, ripuli, ruokahalun vähentyminen, nesteen keräytyminen vatsaonteloon – päivissä). Hipsulla tuntui olevan näiden välimuoto. Muita vaihtoehtoja olivat käytännössä lymfooma ja hyvin raju IBD. Kun selvittelin asiaa kotona lisää, IBD alkoi tuntua hyvin potentiaaliselta vaihtoehdolta kaikki oireet huomioiden. Esimerkiksi koiran IBD-tapauksissa on muotoja, joissa nestettä on alkanut kerääntyä vatsaonteloon.
IBD, inflammatory bowel disease, varmistetaan biopsialla, mutta siihen emme lähteneet. Se ei ole varsinaisesti yksi sairaus, vaan
IBD:tä on laidasta laitaan. Oireistoon kuuluu mm. laihtuminen, satunnainen oksentelu ja ripuli. Mitä enemmän luin siitä, sitä enemmän se tuntui sopivan Hipsun tilanteeseen, vaikka muuntunut coronavirus kissasta löytyi.
Olimme puhuneet kortisonin mahdollisuudesta jo näytettä ottaessa. Ongelma kuitenkin oli, että jos kortisoni aloitettaisiin ja kyseessä olisi FIP, kissan kunto romahtaisi, todennäköisesti tunneissa. Kortisoni on IBD:n ja lymfooman hoidossa yksi vaihtoehdoista, mutta se on monesti viimeinen, mitä kokeillaan.
Päivän miettimisen ja selvittelyn jälkeen päädyimme siihen, että kortisonia kokeiltaisiin vielä viimeisenä vaihtoehtona. Toinen vaihtoehto Hipsulle olisi ollut eutanasia. Halusimme antaa vielä mahdollisuuden: tämä kissa halusi elää. Se oli pirteä ja yhä kiinnostunut ympäristöstään (ja etenkin ruoasta), joten pääkoppaani ei yksinkertaisesti mahtunut se todennäköisin, mihin kaikki todisteet osoittivat, eli FIP.
Tuomiotorstai
Otin sen viikon torstain etäpäiväksi töistä, jotta voisin seurata kissaa tarkasti ja mikäli vointi huononisi, pääsisimme heti lääkäriin viimeiselle matkalle. Hain kortisonit aamulla apteekista ja kävimme vielä tyhjäämässä vatsaonteloa jonkin verran siltä varalta, että märkä FIP puhkeaisi ja alkaisi kerryttää vatsaonteloon nestettä enemmän nopealla aikataululla. Hipsun vatsasta otettiin 7 kahdentoista millin näyteputkea vatsanestettä. Yhteensä yli 70 milliä. Sinne jäi vielä lisää.
Kortisonia ensimmäisen kerran annostellessani Hipsun ruokaan tuli itku – olo oli kuin pyövelillä. Perustelin päätöksen sillä, että kokeilisin tämän vaihtoehdon myös omien kissojeni kohdalla. Hipsun elinvoima, ja tahto elää olivat vielä hyvissä voimissaan eikä se tuntunut olevan kivuissaan. Ja jos FIP tulisi päälle, olisi ainakin varmaa, että eutanasia on ainoa oikea vaihtoehto. Hoitamatta sitä ei voinut tietenkään, missään nimessä jättää.
Eläimen omistamisen kanssa tulee aina tietty vastuu, joka ulottuu myös hyvään kuolemaan. Yksikään eläin ei saisi kärsiä ihmisen päättämättömyyden tai itsekkyyden vuoksi. Pohdin tätä paljon edeltävänä iltana ja samana aamuna – olenko nyt itsekäs? Haluan uskoa, että tein päätöksen objektiivisesti. Kysyin usealta toimijalta myös apua päätökseen, koska pelkäsin kiintyneeni Hipsuun liikaa ja näin tehneeni päätökseni väärältä pohjalta.
Loppujen lopuksi olin hyvin onnellinen siitä, että kokeilimme kortisonin vielä viimeisenä vaihtoehtona. Hipsu toipui. Se otti viimeisen mahdollisuuden avosylin vastaan ja sen elimistö alkoi toipua.
"NÄLKÄKUOLEMA!"
Hipsu on yhä meillä tehohoidossa. Se ei ole vieläkään luovutuskuntoinen, mutta ei tunnu itse tiedostavan olevansa kipeä millään tavalla. Se pissaa huti – ilmeisesti tottumuksesta, koska siltä on hoidettu virtsatietulehduskin ja tällä hetkellä se ei vaivaa – ja välillä vatsa on varpusparvella. Viikon kuluessa sille on alkanut kertyä massaa ja selkänikamat eivät tunnu enää niin terävästi käteen silittäessä. Ja aivan, kissaa pystyy nyt myös silittämään!
Kortisonia se tulee saamaan loppuelämänsä, joskin hyvin pienellä päivittäisannoksella. Kortisoni ei ole mikään pikkujuttu, ja yleensä IBD yritetään saada kuriin ruokinnallisin keinoin. Hipsun tapauksessa se ei kuitenkaan onnistunut. Toivon, että kissa saa vielä useita onnellisia elinvuosia. Ikinä ei myöskään voi tietää, aktivoituuko muuntunut FIP-virus Hipsussa ja aiheuttaa FIPin. Riski on olemassa, mutta se on sama kuin muissakin muuntuneelle virukselle altistuneissa kissoissa. FIP ei välttämättä koskaan puhkea. Tai sitten puhkeaa.
En vielä tiedä, mitä Hipsun kanssa tehdään tulevaisuudessa. Soittelimme ennen kortisonin aloittamista uuden omistajaehdokkaan kanssa ja päädyimme yhteistuumin siihen, että hän alkaa etsiä toista kissaehdokasta itselleen. En uskaltanut luvata, että Hipsu paranee, tai vaikka parantuisikin, koska se olisi luovutuskuntoinen, joten se oli paras ratkaisu kaikkien näkökulmasta.
Hipsu haluaisi kuitenkin lähettää teille blogin lukijoille terveisiä. Meinaan, että soittakaahan eläinsuojeluun – täällä tyhmässä paikassa saa ruokaa ainoastaan neljä kertaa päivässä ja se on AINA myöhässä!
